Fortnite-oheistavarakauppa alkaa hyväksymään maksuja Monerolla

Fortnite-oheistavarakauppa alkaa hyväksymään maksuja Monerolla

Nettimoninpeli Fortniten oheistavaraa myyvä Retail Row on alkanut “yksinomaisesti” hyväksymään kryptovaluutta Moneroa maksutapana, kerrotaan Moneron Twitter-tilillä.

Fortnite on Epic Gamesin vuonna 2017 kehittämä ja julkaisema nettimoninpeli, jolla kerrotaan olevan 125 miljoonaa pelaajaa maailmanlaajuisesti. Lokakuussa 2018 Epic Games arvotettiin uusimman rahoituskierroksen myötä yli 15 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoiseksi.

Retail Row käyttää kryptovaluuttamaksupalvelu GloBeeta, joka mahdollistaa kauppiaille Bitcoinin, Litecoinin ja Ripplen hyväksymisen maksutapahtumien yhteydessä, mutta Moneroa kauppa tukee itse suoraan. Asiakkaat voivat luonnollisesti maksaa ostoksensa myös luottokortein tai PayPalia käyttämällä.

Kesäkuussa verkko- ja yritysturvallisuuteen keskittynyt Palo Alto Networks selvitti, että noin 5 % Monerosta on louhittu kaapattujen tietokoneiden avulla. Monero on myös saanut kyseenalaista kunniaa erilaisten haittaohjelmien suosimana kryptovaluuttana sen todellisen anonymiteetin johdosta. Moneroa arvioidaan louhittaneen haittaohjelmien toimesta yhteensä yli 150 miljoonan euron edestä.

Kirjoitushetkellä Monero on CoinMarketCap-sivuston mukaan 5,53 % nousussa, ja sen arvo on 42,37 euroa.

Bitcoin-sijoittajan tietopankki

Bitcoinin ostaminen

Kaupankäynti kryptovaluutalla

Kryptovaluutan turvallinen säilyttäminen

Posted in Lohkoketju and tagged , , , .